Harrastukseni liittyvät kaikki jollain tapaa eläimiin. Nuorempana perehdyin palveluskoiratoimintaan ja ongelmakoiriin. Sittemmin metsästykseen ja koiranäyttelyihin. Olenkin näiden harrastusten ohella saanut paljon ystäviä. Haulikkoammunta ja metsästys on kuitenkin jäänyt taka-alalle metsästyskoirieni vanhentuessa ja siirryttyä ajasta ikuisuuteen. Puuhastelu papukaijojen parissa on myös lähellä sydäntäni. Näiden harrastusten lisäksi käyn ratsastamassa. Koiramme viettävät aivan tavallisen kotikoiran elämää lenkkeillen ja kerjäten makupaloja ilman erillisiä kenneltiloja. Mustharin kennelnimi juontaa juurensa mustiin ja harlekiini värisiin Tanskandoggeihin. Tämä kennelnimi myönnettiin minulle vuonna 1994. Valitettavasti sopivaa jalostusmateriaalia ei koskaan osunut kohdalle. Varsinainen sysäys kasvatukseen alkoi Lillin myötä ja ensimmäinen pentue näki päivänvalonsa vuonna 2008. Tästä pentueesta jäi kotiin narttupentu Mustharin Seon Sunny "Sani". Toivon tulevaisuudelta kasvatuksessani saavuttavani rodunomaisia, terveitä ja avoimen luonteen omaavia englanninbulldoggeja. Noudatan kasvatustyössäni Suomen Kennelliiton kasvattajasitoumusta ja Suomen Englanninbulldoggiyhdistyksen jalostuksen tavoiteohjelmaa.
Suomen Englanninbulldoggiyhdistyksen jäsenyyden lisäksi olen Suomen kennelliiton, Suomen koirankasvattajien, tanskandoggiyhdistyksen, papukaijaliiton, Lemmikkilinnut Kaijuli ry, saksanseisojakerhon ja uudenmaan kanakoiraharrastajien jäsen.